Kesäterveisiä

Olenpas mä harvatahtinen bloggaaja :) Tosin te, jotka tulitte tänne Baby-blogistani, tiesitte sen kyllä! Mutta joo. Tässä vähän viimeisten kolmen kuukauden (!!) kuulumisia.

Vilho on kasvanut niin paljon. En oikein itsekään tahdo sitä uskoa, että minun pienestä nelikiloisesta kääröstäni on kasvanut melkein yhdeksänkiloinen, kovasti liikkumaan pyrkivä, iloinen ja tarkkaavainen pieni poika! Todellakin: eilen olimme 8kk-neuvolassa, ja mitoiksi saatiin 8 710 g sekä 72,5 cm. Päänympäryskin oli jo 45,5 cm, että kyllä siellä jotain päässäkin kasvaa :)

Toukokuun lopulla poikaseni oppi laittamaan ne varpaatkin suuhun asti, ettei aina pelkästään sukkaa. Lattialla hän ei tykännyt olla hetkeäkään selällään, kun aina piti päästä mahalleen. Ruokahalu kasvoi, mutta valitettavasti pulauttelukin kasvoi samaa tahtia, kun mahanportti ei vieläkään ollut täysin kehittynyt. Pestävää riitti käytännössä joka päivälle.

Puolivuotislahjaksi Vilho sai mummulta ja ukilta lahjaksi syöttötuolin. Sitä ihmeteltiin ensin pitkän aikaa, että mitä ihmettä, istuallaanko tässä pitäisikin syödä? Alkuun soseet osuivat enemmän poskille, leukaan ja nenään kuin suuhun ja pullosta juominen hoidettiin yhä sylihommana, mutta tasapaino löytyi nopeasti. Pian tuolin saamisen jälkeen huomasin, että poikahan istuu mainiosti pieniä aikoja myös lattialla ilman tukea! Sitä hommaa tietysti rajoitettiin reilusti aluksi, sillä pienen selkä ei välttämättä istumista kestä, vaikka harjoittelu olikin kiivasta.

Pian istumisesta tuli kuitenkin Vilhon lempipuuhaa, sitten hermostuttiin jo makaamiseen täysin, oli se sitten selällään tai mahallaan makaamista. Lattialla hän mieluusti istui, vaikka vielä asettelimmekin pari tyynyä selän taakse, jottei pää kolisisi aivan kamalasti hänen kaatuessaan. Joka sekuntihan häntä ei pystynyt vahtimaan, vaikka miten olisi halunnut.

Istumisen hanskattuaan Vilho alkoi myös enemmän "leikkiä" leluillaan, eikä aina vienyt niitä jatkuvasti suuhun. Hampaitakin ilmestyi kesäkuun aikana kaksin kappalein, ja kuten yleistä, ne tulivat alhaalle eteen. Sen jälkeen ei poika ole paljoa saanut pureksia äitin sormia, kuten siihen asti oli sylissä istuessaan ollut lupa.

Ruokamäärätkin kasvoivat hiljakseen kesäkuun aikana, lopulta määrä vakiintui siihen 200 gramman paikkeille per ruokailu, ja 100-150 ml korviketta "ruokajuomaksi". Myös vettä opettelimme juomaan tuttimukista, vaikka alkuun Vilho vähän epäili, että pitäskö tätä kylpyvettä niinku juoda vai? Lopulta idea meni onneksi perille, ja muutaman lusikallisen välein hörpätään vähän vettä. Meille vakiintui neljä ruokailukertaa per päivä, joka tuntuu olevan maksimimäärä, mitä edes ehdimme syödä! Ehkä otamme vielä yhden ruokailun "välipalaksi", jos tarve tulevaisuudessa sitä vaatii.

Heinäkuun puolella kesäkuussa jo vähän ohi mennyt kiekumisvaihe on tullut takaisin. Sitä on höystetty myös erinomaisella murinalla, jota esitellään sitten tutuille ja (pienen harkitsemisen jälkeen) vieraille. Poika on muutenkin aika äänekäs tapaus - puhetta riittää. Itkemistä Vilho ei oikein harrasta ollenkaan, mitä nyt jos äiti on liian hidas maitopullon kanssa. Yleensäkin Vilhon kanssa suurimmat ongelmat tulevat ruokailun yhteydessä, mutta toisaalta niitä eivät monet edes sanoisi ongelmiksi :)

Vilho ei liiku vielä itse, muuta kuin joskus epähuomiossa taaksepäin äheltäessään lattialla. Konttausasentoa hän jo hakee kunnolla, ja lääkärikin sanoi, että ei tässä enää kauaa mene, kun tämä poika lähtee liikkeelle. Niin on asento hallussa ja keikkuu jo. Tänään aamulla olin huomaavinani, kun hän sängyssä kierähti vatsalleen ja nousi kontalle, että olisi äidin puhelinta tavoitellessaan ottanut oikeaoppisia konttausaskelia. Lattialla ollessa näin ei kuitenkaan enää käynyt, mutta konttausasentoakin hän harjoitteli isossa sängyssä ennen kuin lattialla uskalsi.

Pian se jo lähtee liikkeelle, äidin pikku poika. Apua, sehän tarkoittaa sitä, että mun pitää ruveta siivoamaan tätä huushollia useammin!

Imetyksen loppu

Ahdistus on se sana, joka ensimmäisenä tulee mieleeni otsikosta. Ei mikään sydäntä pakahduttava, järkyttävä puristus, mutta mieltä kaihertava olotila joka tapauksessa. Miten tässä nyt näin kävi? Minä, joka suunnittelin imettäväni niin kauan kuin lapsi vain haluaa rintaa syödä, en pystykään siihen. Ok, olisin pyrkinyt vieroittamaan lapseni rinnalta viimeistään puolentoista vuoden ikäisenä. Mutta että nyt, kun vauvani on vasta puolivuotias?

Tunnen itseni petturiksi. Minultahan tuli maitoa runsaasti alussa, miksi se nyt myöhemmin niin dramaattisesti väheni? Mitä tein väärin? Vilho oli täysimetyksellä 4,5 kuukauden ikään asti. Jo sitä ennen olin huomannut merkkejä maidon vähentymisestä ja "litkuuntumisesta"; pojalla oli nälkä usein, hän vietti kauemmin aikaa rinnalla, ja sanoi neuvola mitä hyvänsä, hänen kehityksensä hidastui. Paino ei noussut melkein ollenkaan, pituutta oli sentään tullut lisää roimasti. Mutta myös henkinen kehitys tuntui junnaavan paikallaan. Minun vikani. En pystynyt enää tarjoamaan vauvalleni ruokaa niin kuin oli tarkoitus, hän ei enää pärjännyt pelkästään minun tuellani.

Muisteluita: Puoli vuotta äitinä

Toden totta, olin saanut pojan syliini marraskuun 15. päivänä, tänään on toukokuun 8. päivä, ja olemme viikon päässä pojan puolivuotispäivästä. Jännästi se aika vaan kuluu, vaikka kuvittelin sen jossain vaiheessa jopa matelevan eteenpäin.

Kirjoitan tässä viestissä hieman tunnemyrskyistäni ja ajatuksistani äidiksi tulemisesta ja äitinä olemisesta.

Tunnemyrsky alkoi suurin piirtein Vilhon syntymäpäivän iltana. Ensimmäisenä ajatuksenani oli helpotus. Raskaus, vaikka olikin ollut helppo, oli nyt ohi ja olimme uuden elämän alussa, sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Olin nyt äiti, ja pieni poikani oli täysin minuun luottava ja turvautuva, hento elämän alku, joka tarvitsi minua enemmän kuin kukaan tai mikään muu oli tätä ennen minua tarvinnut. Se tunne, kun tajuat, että olet yksin vastuussa pienen ihmisen elämästä ja hyvinvoinnista.. jotkut voisivat kuvailla sitä kahlitsevaksi, minulle se toi voimaa jatkaa, sillä nyt en jatkanut vain itseni vuoksi.

Muisteluita: Puolivuotias!

Vihdoinkin olimme kotona taas! Poikamme syntyi tiistai-iltapäivänä klo 16:12 ja olimme kotona jälleen sunnuntai-iltapäivällä.

Miksi niin myöhään? Olin epävarma ja epätietoinen. Minulla oli kuumetta, vaikka ei kuitenkaan varsinaisia kipuja. En osannut tehdä vauvan kanssa vielä mitään ilman tukea. Maito ei noussut ennen lauantaiaamua, jonka jälkeen sitä kyllä toisaalta riitti.

Nyt olimme kuitenkin oman kodin seinien sisällä turvassa, tosin pikaisesti käytiin näyttäytymässä vanhempieni luona, jotka olivat nyt mummu ja pappa. He olivat oikein innoissaan uudesta roolistaan, mutta nyt piti edetä hieman varoen - äiti on vähän väsynyt. Kotona emme pojan kanssa tehneetkään muuta kuin söimme ja nukuimme - lähes kirjaimellisesti. Nukuin, kun poikakin nukkui, ja söin, kun poika sai syötyä ja meni takaisin unten maille.

Muisteluita: Synnytys

HUOM!! Jos et pidä synnytystarinoista tai olet muutoin herkästi pahoinvoiva tai jotain vastaavaa, ÄLÄ LUE tätä tekstiä!

---

Olen yksin kotona mahani kanssa, maanantai-iltana. Enää kolme päivää laskettuun aikaan, joudunkohan odottamaan paljon ylimääräistä? Avomieheni Tuomo tuli juuri kotiin. Olemme menossa nukkumaan, väsyttää niin vietävästi, että on mukava kaatua sänkyyn ja kietoutua peittoon. Unta ei tarvitse kauaa odotella.. paitsi että nyt iski kiire vessaan. Nousen ylös, ja.. hetkinen, tuntuu ihan menkkavuodolta, eihän tän tällasta pitäs olla? Mikään paikka ei ole kuitenkaan kipeä, joten vessaan siis. Makuuhuoneen ovella tajuan sen, ja sanon Tuomolle: ei taideta sittenkään mennä Poriin näytille keskiviikkona. Rynnistän vessaan jalat ristissä, ja siinä istuessani päähäni iskostuu viimeinkin, että se on menoa nyt.

Soitan Poriin, ja he käskevät lähteä liikkeelle, tosin turhaa kiirettä ei kannata pitää, koska verenvuotoa ei ole. Lapsivesi on kuitenkin alkanut vuotaa, joten mentävä tietysti on. En ollut ikinä uhrannut puolta ajatustakaan kotisynnytykselle, se ei tasan tarkkaan ole minulle sopiva juttu. Tuomo ajaa, vaikka onkin juuri tullut pitkän työpäivän jälkeen kotiin. Pääsemme sairaalaan juuri ennen puoltayötä.